Vuonna 2005, kun pikavipit aloittivat toimintansa, myönnettiin niitä ympäri vuorokauden. Nykyään lainoja ei kuitenkaan voi hakea lain mukaan kuin klo. 7-23 välisenä aikana. Nykyään lainojen hakemiseen vaaditaan myös verkkopankkitunnistautuminen. Nämä rajoitukset eivät kuitenkaan ole kuin kosmeettisia, eikä esimerkiksi pikavippien kieltäminen yöllä ole vähentänyt niiden suosiota lainkaan – oikeastaan päinvastoin, tänä vuonna pikalainoja on myönnetty enemmän kuin koskaan ennen. Eikä kyllä ihmekään, nykyään mahtavien tarjousten avulla on mahdollista saada jopa ilmaista lainaa ilman vakuuksia. Enkä tässä nyt yritä väittää, ettei näistä rajoituksista olisi mitään hyötyä. Esimerkiksi verkkopankkitunnistautuminen on hyvä asia, sillä sen avulla saadaan väärinkäytöksiä vähennettyä. Yöllisten pikavippien kieltäminen taas vähentää ajattelemattomia, esimerkiksi humalassa otettuja pikalainoja. Uskon kuitenkin, ettei näillä rajoituksilla ole alun perin ollut tarkoitus lisätä lainan saamisen turvallisuutta, vaan vähentää pikavippien suosiota. Parhaillaankin eduskunnassa yritetään keksiä mitä erilaisimpia keinoja pikalaina-alan nujertamiseksi. Oikeastaan tällä hetkellä eduskunnassa kerätään nimilistaa suoraan pikavippien täyskiellolle. Voin kuitenkin taata, ettei pikavippien kieltäminen kokonaan tule onnistumaan ensinnäkään jo sen takia, että vaikka Suomen päässä tämä saataisiinkin läpi, siirtyy asia seuraavaksi EU:n käsittelyyn, jossa voi mennä jopa monta vuotta. Toisena vaihtoehtona eduskunnassa on mietitty, että pikalainapalveluiden pitäisi perustaa kiinteät toimipisteet, joihin ihmisten pitäisi mennä paikan päälle lainoja hakemaan. Jokainen osaa varmasti päätellä, että tämä vähentäisi pikalaina-alan suosiota hyvinkin voimakkaasti, sillä pikalainoilta vietäisiin juuri niiden suosioon johtaneet valtit, kuten että nykyään saa lainaa netistä erittäin nopeasti ja helposti. En kuitenkaan jaksa uskoa, että myöskään tällainen ehdotus tulee menemään läpi. Nähtäväksi jää.