Niin paljon kuin mediassa onkin puhuttu vippien tuhansien prosenttien vuosikoroista, ei vuosikorko todellisuudessa ole koskaan niin paljoa. Pikalainapalvelut ilmoittavat lainoistansa aiheutuvat kulut aina selkeästi euroissa, eikä todellisella vuosikorolla ole mitään tekemistä todellisten kulujen kanssa. Lainathan maksetaan takaisin euroissa, ei prosenteissa. Todellinen vuosikorko sekoitetaan monesti rahoituskoron ja toimituskulujen kanssa. Korko voitaisiin ajatella rahan hintana, jonka maksat takaisin siltä ajalta, kun lainarahat ovat olleet käytössäsi. Koron suuruuteen ei vaikuta lainasta aiheutuvat muut kulut, kuten kuukausittaiset tilinhoitomaksut tai lainan avausmaksu. Tällaisia maksuja tulee monesti mm. pankkilainoissa, mutta ne eivät ole korkoa. Todellisen vuosikoron käyttötarkoitus on aivan toisenlainen, mutta ongelmana on, ettei todellinen vuosikorko huomioi rahan aika-arvoa. Todellisen vuosikoron avulla voit vertailla kahta samantyyppistä lainaa, ja näin saada selkeän kuvan, kumpi lainoista on edullisempi. Erityyppisiä lainoja, kuten asuntolainoja ja pikavippejä, ei todellisen vuosikoron avulla voi kuitenkaan vertailla. Useissa luotoissa kuluja tulee muustakin, kuin lainan korosta, kuten juurikin mm. tilinhoitomaksuista. Näissä tapauksissa lainan todellinen vuosikorko voi nousta järkyttävän suureksi, jopa tuhansiin prosentteihin. Tällöin lainan hinnasta saa täysin väärän käsityksen. Pikavipeille kuluja tulee keskimäärin neljäsosa lainan määrästä. Käytännössä siis esimerkiksi 200€ vippi maksaa keskimäärin 250 euroa, tai pikavippi 100€ kustantaa 125 euroa. Ei ole mitään merkitystä, paljonko kyseisten lainojen todellinen vuosikorko on, sillä tiedät kuitenkin tarkalleen, montako euroa lainastasi aiheutuu kuluja. Myös vippien “törkeistä perintäkuluista” on uutisoitu, mutta tällaisella uutisoinnilla annetaan myöskin täysin vääristynyt mielikuva. Vaikka pikavippi olisi vuoden maksamatta, ei sille tule korkoa kuin 8,5 prosenttia. Sama korko tulee mille tahansa maksamattomalle velalle, olipa kyseessä sitten satojen tuhansien eurojen asuntolaina, tai vaikka muutaman kymmenen euron puhelinlasku. Perintäkulut eivät ole millään tavalla vippipalveluista kiinni, vaan pääasiassa ne tulevat perintätoimistojen, ja viime kädessä oikeuden toimesta. Lainan korko ei siis todellisuudessa ole koskaan tuhansia prosentteja. Pikavipeissä hinnoittelu on aina kiinteä, minkä lisäksi lainalle voi tulla mahdollinen korkolain mukainen viivästyskorko. Tämä siis kuitenkin vain, mikäli maksat vippisi myöhässä takaisin. Jos velkasi myöhästyy paljon, voi lisäksi tulla vielä erillisiä perintätoimiston perimiä kuluja, jotka ovat yleensä muutamia kymmeniä euroja.